Päivitystahti on hiipunut loppua kohden mentäessä ja se johtuu ihan vain siitä, että allekirjoittaneen akuista alkaa loppua mehut. Silti olen nauttinut joka hetkestä. Tunnelma on ollut mahtava koko festarien ajan. Vaikken ole koskaan Sodankylän elokuvajuhlilla koskaan käynytkään, voin kuvitella, että siellä näkyy samankaltainen ilmiö. Siis kun suhteellisen pieneen, mutta eksoottisen kauniiseen kaupunkiin saapuu yhtäkkiä valtava joukko animaatio- tai elokuvahulluja. Kun joka toinen vastaantulija on hengenheimolainen, on hyvä tahto käsinkosketeltavaa.
Viime päivien kohokohdista sen verran, että olen päässyt kokemaan joitain asioita ensi kertaa. Kuten esimerkiksi saunomaan, juomaan Lapin kultaa ja uimaan järvessä Alppien äärellä!
Reippaat Finnanimation miehet ja naiset olivat parin vuoden byrokratiasodan jälkeen saaneet luvan ranskalaisilta pystyttää Annecyn rantaan palan suomalaista kulttuurivientiä aidoimmillaan. Kiitos bileistä ja hyvää näytti tekevän niin allekirjoittaneelle kuin kaikille niille rohkeille ulkomaalaisillekin, jotka telttaan uskaltautuivat.
Muut ensikerrat olivat sitten suoranaisia ensi-iltoja. Ensin oli vuorossa aiemmin mainisemani Despicable Me.

Kyseessä oli itse asiassa ensimmäinen kerta maailmassa kun kyseinen elokuva näytettiin oikealle yleisölle. Leffalla oli puolellaan myös varsinainen kotikenttäetu, sillä vaikka se on suuren rahan Hollywood-tuontanto, on toteutuksesta vastannut suurimmilta osin Universalin Ranskan studio.
Harmi vain, että lopputulos oli varsin mitäänsanomaton. Elokuvan design on suurimmilta osin onnistunut sekoitus eurooppaa ja amerikkaa. Parhaat kohtaukset ovat elokuvan päähahmojen, eli rikollisten nerojen välistä hilpeää kilvoittelua. Pahaksi onneksi joku (studion johtoporras), on päättänyt, ettei animaatioelokuva ole mitään ilman koskettavaa onnellisen ydinperheen arvokkuutta alleviivaavaa sanomaa. Eikä siinä mitään, jos se olisi tehty hyvin, mutta lopputulos tuntuu hieman väkinäiseltä.
Ennen Despicable Me:n ensi-iltaa sai hyvän käsityksen omasta festarikunnostaan ahtautumalla yhteen pääsalin kolmesta jonosta.
Vielä pidemmät jonot aiheutti kuitenkin tämän päivän Pixar-sessio. Olin onneksi kohtalaisen hyvissä ajoissa liikenteessä, joten sain jonottaa suht väljillä vesillä. Ja tällä kertaa näytös oli kaiken jonottamisen ja hikoilun arvoinen.
Ensin luvassa oli Toy Story 3:sta edeltävän lyhytelokuva Day & Nightin maailmanensi-ilta.

Kuten kuvasta näkyy, ollaan lyhärissä Pixarille epätyypillisissä 2D:n merkeissä. Pixar ei olisi kuitenkaan siinä asemassa missä se tänä päivä on, jollei lopputulos olisi jotain täysin erilaista.
En varmaan tee oikeutta yrittäessäni kuvata tekstissä sitä, minkäkaltainen lyhärin idea ja ilme on, joten sanonpahan vaan, että menkää katsomaan Toy Story 3, ihan vain jo sen takia, että näette tämän loistavan helmen stereoskooppisena.
Lyhärin katsomisen jälkeen ohjaaja Teddy Newton piti informatiivisen ja elävöittävän case studyn lyhärin tekemisestä. Newton pureutui todella hyvin idean syntyyn ja siihen, miten oli päätynyt varsin ennennäkemättömään lopputulokseen. Hyvän luennon päätteksi oli ilo katsoa lopputulos vielä kerran, kaikkea tietoutta rikkaampana.
Tämän jälkeen puheenvuoron sai Pixarin "3D sälli" Bob Whitehill. Hän vastaa pohjimmiltaan siitä, jos joku saa Pixarin elokuvia stereoskooppisesti katsottuna päänsäryn. Oli jälleen kerran ilo kuunnella Pixargurun avatessa studion kokonaisvaltaista suunnitteluprosessia. Ja ilo kuulla 3D:stä vastaavan omasta suusta se, ettei Pixar halua 3D:n nousevan esiin tarinan tai minkään muun elokuvakokemukseen vaikuttavan tekijän seasta, vaan tukevan niitä taustalla, kuten esim. hyvä elokuvamusiikki tekee.
Mutta nyt on pakko rientää. Illan ohjelmaan kuuluu ainakin vielä yksi tai kaksi satsia lyhäreitä. Toisaalta Ranskan futismaajoukkueen ensimmäinen ottelu Etelä-Afrikan kisoissa alkaa vajaan tunnin kuluttua...
Tämän jälkeen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti